Keräsin kälyni hyvällä avustuksella viime viikonloppuna puolukoita. Saatiin kuusi sangollista!

Olen keittänyt niistä mehumaijalla mehua ja tehnyt tuoremehua. Osasta puolukoita tein kurpitsan kanssa hilloa ja osasta taas omenan kanssa hilloa.

Oma hommansa oli pullojen ja purnukoiden käsittelyssä. Ne kun pitää ensin pestä ja huuhdella, ja sitten kuumentaa uunissa 100 asteeseen asti. Sitten kuuma mehu tai hillo kuumaan astiaan.

Paistoin myös tuoremehun pullot, mutta niitä piti sitten jäähdytellä ennen täyttöä, koska mehu ei ollut kuumaa.

Pulloja ja purnukoita oli joka paikka pullollaan. Nyt ne sitten on raahattu kellariin ja osa odottaa toimitusta eteenpäin.

Onpa siitä muutama vuosi aikaa kun viimeksi olen noin suuren määrän puolukoita käsitellyt.

(onneksi älysin antaa myös tuttaville osan marjoista, niin saavat hekin varustautua tulevan talven varalle)

t. nimim.. hamsteri