1308697.jpg

Anna-Reetalta sain tällaisen tunnustuksen. Kiitos siitä! Anna-Reetta perustelee tunnustuksen antamista sillä, että teen monipuolisesti käsitöitä, löydän uusia asioita tehtäväksi.
Voi, kuin tuntuu siltä, että tekemistä ja kokeilemista olisi vaikka kuinka paljon, mutta toteutus tahtoo jäädä aloitusasteelle, jos sillekään. Mutta niin kauan kuin ajatus vähänkin kulkee ja kädet toimii, kaikkea mahdollista täytyy kokeilla (siis sellaista mihin täällä korpikylällä on mahdollisuus)
Onneksi on tämä netti ja paljon toinen toistaan innostavampia blogeja, joista saa uusia ideoita.
Pelin henkeen kuuluu, että tunnustus annetaan eteenpäin. Haluankin antaa sen ihan jokaiselle kädentaitoja harrastavalle ihmiselle. Tehdään sitä, mikä tuntuu itsestä mukavalta.