Johtuneeko pienestä matkakuumeen poikasesta, mutta ajatuksissani ovat olleet jo vähän aikaa erilaiset kulkuvälineet, erityisesti laivat. Erilaisia purjelaivoja olen hahmotellut erilaisista kuvakulmista ja hakenut sitä oikeaa kuvaa.

Majakan toteutin grafiikkakurssilla, käytin akvatintaa ja kuivaneulaa. Ehkä kuvaan sen kunhan ehdin vielä kehystämäänkin.

Tiffanymalleja purjeveneelle/purjelaivalle on monen monta. Oli oikeastaan vaikea valita mallia. Päädyin kuitenkin tähän.

Hankala kuvattava harmaassa talvisäässä. Taustalasi on peiliä, siksi kuvauskulma piti olla sen verran sivusta, ettei salama heijastu peililasista.

Ja kun tekee ensimmäisen täytyy tehdä toinenkin.

Tämä on hieman suurempi kuin tuo edellinen työ.

Niin että leppoisia tuulia itse kenenkin purjeisiin!