Varmasti kaikki lukijani tietävät, kuinka huikean ihana tunne on silloin, kun onnistuu jossakin uudessa työsssä tai tehtävässä. Viime viikolla sellainen sattui kohdalleni kahdesti!

Tässä ensimmäinen ilon aihe:

Siis ..... mikä ihmeen mytty tuo on?  Ja vielä onnistunut???? Ja ilon aihe?????

No, siinä on minun omin pikku kätösin luoma poppanan loimi. Ihan itse. Alusta loppuun. Muistin laittaa jopa tiuhtaukset langalla talteen. Ja pohjukkanyörin.

Nuohan ovat itsestään selvyyksiä ihmisille, jotka ovat loimia laittaneet. Mutta minulle tämä oli aivan ensimmäinen ja siksi erityinen. Tosin lopullisesti loimen luonnin onnistuminen selviää vasta sitten, kun se on vedetty tukille. Eli sitten kun matonloimi (ostettu) on kudottu loppuun pääsee tämä puihin.

Tuo kalalanka on ostettu messuilta jo vuosi sitten. Tarkoituksena oli luoda siitä poppanan loimi. Nyt vasta rohkenin yrittää. Vielä mietin sitä, kun ostin vain kolme puolaa kalalankaa, en neljää. Että miten se luominen kolmelta päältä onnistuu? Onnistui se aivan yhtä hyvin kuin kahdelta tai neljältä paaltä.

Joko mainitsin, että olen tyytyväinen tekeleeseeni?

 

Sitten se toinen onnistumisen aihe. Siihen palataan, kunhan olen saanut tehdyksi hieman alkua pidemmälle. Nyt iloitsen onnistuneesta aloituksesta.

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!