vaan tulikin töppöset.

Ensimmäiset kokeiluni sukkatöppösten teosta kinnasneulalla.

Tässä kuvassa eivät ole kameran asetukset ihan kohdallaan, mutta langan väri on oikea.

Lanka on Raggegarn-sukkalankaa, joka jäi jäljelle kun neuloin sukkia. Ohuttahan tämä oli neulakinnaslangaksi, mutta kun oli ensimmäiset sukat teon alla, niin ajattelin, että tuo langanloppu joutaa käyttää pois tähän tarkoitukseen. Pisto on suomalainen.

Töppösistä tuli aavistuksen liian suuret, myös leveydestä. Sen sijaan varsi on sopiva.

Leena oli tehnyt kauniisti kirjotut töppöset. Näihinkin kirjailu sopisi ja pohjaan voisi ommella vaikka nahkapohjallisen, niin kestäisi paremmin kulutusta.

 

Kantapään tein samaan tapaan kuin kintaaseen peukalon. Eli jätin aukon kantapään kohdalle ja tein ensin varren. Sitten läksin neulaamaan koko ajan kaventaen ja välillä sovittaen jalkaan. Kantapäähän olen tyytyväinen.

Seuraavat sukat kokeilen tehdä samalla tavalla kuin Leena. Vaikka tässäkin tavassa olisi vielä harjoiteltavaa. Mutta kun nämä kirjaa tänne ylös, niin seuraavia tehdessä muistaa paremmin sen, missä kohdassa olisi pitänyt tehdä jotain toisin.

 

Nyt täytyy tutkia, kuinka saan kameran asetukset kohdalleen.

Tämä neule on pian valmis. eilen sain hankittua napit.