Tämmöisen sain aikaiseksi:

1266298.jpg

Lohi-kiiski-lentokala - mikä lienee. Kuvassa ei oikein lasien värit pääse oikeuksiinsa, (vesi oli mustaa niin kuin aikakin) ja iridisoidut lasit kalan kiduksissa eivät oikein erotu tuossa valossa. Mutta minkäs teet. Meillä on vieläkin hämärää päivällä. Täytynee ottaa parempi kuva kunhan taas saadaan aurinkoa.
Ikkunaa vasten auringon paisteessa lasityöt melkein heräävät eloon.

Keitin muuten edellisenä sunnuntaina madekeiton, maksa ja mädit mukana. Se on keväistä herkkua. Kaverini kertoi, että made olisi herkullista myös savustettuna. En ole vielä semmoista maistanut, mutta jos vielä saan mateita, niin täytyypä kokeilla.

Kovin oli kalaisa juttu nyt lauantaina, seuraavalla kerralla sitten jotain muuta.