Tänään olikin todellinen postipäivä. Tämän vuoden joulukorttien viimeinen (edullisempi) lähetyspäivä oli tänään - ja minulle tuli postia:

Tulihan tehtyä-blogissa oli arvonta, jossa minua lykästi, ja suuuri kirje tuli tänään. Mahtui se sentään postilaatikkoon

Ja mikä ihana sisältö:

Kaksi lankakerää, kaunis koriste vaikkapa oveen tai kuistille, neulojan suklaata (enpä ole tällaista aikaisemmin nähnytkään) ja kaunis kortti, jossa Terhi kertoo ajatelleensa neulottuja joulupalloja, kun kokosi pakettia. 

Tiedättekö mitä?

Dropsin sivuilla on käynnissä joulukalenteri, ja siinä oli neulottujen joulupallojen ohje, jonka tulostin (on mukana tuossa kuvassa). Ajatuksenani oli neuloa palloja, mutta minulla ei ollutkaan sopivaa lankaa. Tiedossa olisi siis kaupunkireissu lankakauppaan. Siispä täytyy antaa Terhille tunnustus: ajatukset kävivät sen verran yksiin, että säästyin lankakauppareissulta, kiitos siitä. Säästyin myös niiltä heräteostoksilta, joihin yleensä lankakaupassa sorrun.

Siis: Oikein isot kiitokset, ihanasta paketista!

 

Paketin sisältö on kuvattu matolla, jonka kudoin nyt syksyllä. En ole sitä tänne kuvannutkaan aikaisemmin.

 

Joulu lähestyy ja tänään leivoin karjalanpiirakoita koe-erän.

Oikein rentouttavaa joulunodotusta kaikille lukijoille!